Cyrano De Nez

Katsoin tänään Gerard Depardieun tähdittämän Cyrano De Bergeracin. Elokuvaa katsoessa tuli mieleeni Balzac- ei ehkä vähiten siksi että Depardieu on joskus esittänyt Balzacia-, mutta ei ainoastaan Balzac, vaan hetki ranskantunnilla, jolloin opettajamme kertoi tämän tehneen ylistysrunon kahville. En muista sitä luimmeko sitä vai emme. Balzacista tulee myös mieleen 400 kepposta, ja Balzac-pyhättö. Johtopäätöksinä; en ole lukenut Balzacia, vaan tiedän hänen hahmonsa, joka on totuus valittettavan monen kirjailijan kohdalla.

Mutta takaisin Cyranoon. Tämä näytelmä on monesti filmatisoitu, aiemmin olen nähnyt sen Steve Martinin Roxannena. Juoni menee siis siten, että Cyranolla on valtava klyyvari (Depardieu, haha), valtaisat sanan lahjat ja tämä rakastaa Roxannea. Roxanne ihastuu johonkin kultapojuun, ja Cyrano auttaa tätä miestä, jonka säilän taidot ovat huomattavasti vähäisemmät. Cyrano ei saa naista, vaikka nainen lopulta onkin rakastunut Cyranon sanoihin.
Elokuva oli maukas. Pitkä kesto tarjosi verbaalisia ja fyysisiä kamppailuja hyvin, ettei pitkästynyt. Traagisuus toi sisältöä. Toki joitakin vikojakin oli, mutta hyvätuulisuuteni saa minut ohittamaan ne.

Aina tällaiset elokuvat saavat toivomaan arkipäivä runoilua. Parasta ranskassa! Kauniit puolet tästä kielestä saivat minut hieman kaihoamaan sitä.

Jännittävää on miten Depardieun nenä oikeassakin elämässä on kasvanut verrattaessa elokuvaa 1900, joka on tehty 1976, vaikkapa Monte Criston kreiviin (1998).

Hyvä on, kirjoitin tämän jutun vain saadakseni kuvan esille.